Ulkomaalainen vanki on moninkertaisesti eristetty Jouni Tulonen Ulkomaalaiset vangit ovat Suomen vankiloissa toistaiseksi pieni erityisryhmä. Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä heistä saattaa kuitenkin tulla merkittävä vähemmistö. Vankiloissa uskotaan, että tilanteeseen olisi jo nyt syytä varautua esimerkiksi tehostamalla koulutusta. Tällä hetkellä suurin ongelma on vangin ajautuminen täydelliseen eristykseen kielivaikeuksien ja kulttuurierojen vuoksi. Viime vuoden lopulla Suomen vankiloissa oli vajaat neljäkymmentä ulkomaalaista vankia, eli runsas prosentti kaikista vangeista. Se oli joka tapauksessa enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin ainakaan 1980-luvulla. Kansainvälisten yhteyksien lisääntyminen alkaa näkyä myös siinä, että ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat kasvussa. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Esimerkiksi suomalaisten suuri muuttoaalto Pohjanlahden yli 1960-luvulla tuntui varsin pian myös Ruotsin rikostilastoissa ja vankiloissa. Nyt Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan mullistusten yhteydessä on jo ehditty puhua uusista kansainvaelluksista. Neuvostoviranomaiset arvioivat, että tämän vuosikymmenen aikana saattaa länteen siirtyä jopa miljoonia neuvostoliittolaisia, joista osa varmasti jää myös pysyvästi Suomeen. Suomen allekirjoittamat kansainväliset sopimukset edellyttävät, että me vihdoinkin kannamme osamme kasvavasta pakolaisongelmasta. Samalla siirtolaisvirta esimerkiksi Pohjois-Afrikasta Eurooppaan jatkuu edelleen voimakkaana. Myös Euroopan yhdentyminen lisää liikettä yli rajojen ja kansallisuuksien. Nämä muutokset eivät voi olla ennemmin tai myöhemmin vaikuttamatta myös suomalaiseen vankeinhoitoon. Ulkomaalaiset vangit sijoitetaan lähinnä muutamiin Etelä-Suomen vankiloihin; eniten heitä lienee tällä hetkellä Helsingin lääninvankilassa. Vankeinhoito-osasto ei ole antanut mitään yleisiä ohjeita ulkomaalaisten vankien kohtelusta tai oikeuksista eli vankilat joutuvat hoitamaan tilanteen laitoskohtaisten systeemiensä mukaan. Vankilan on ainoastaan ilmoitettava oikeusministeriön yleiselle osastolle, kun vanki tulee vankilaan ja kun hän vapautuu. Poikkeuksena on myös, että päätösvalta ulkomaalaisen vangin lomista ja siirtämisestä avolaitokseen kuuluu VAHO:lle. Suomi on allekirjoittanut tuomioiden siirtämistä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja useimmat ulkomaalaiset vangit joko pyytävät siirtoa itse tai heidät karkotetaan suorittamaan tuomionsa oman maansa vankilassa. Monet viettävät joka tapauksessa meikäläisissä tutkintavankiloissakin vähintään kuukausia. Kieli suurin ongelma Ulkomaalainen vanki joutuu helposti moninkertaisesti eristetyksi. Suomalaisessa yhteiskunnassa ulkomaalaista pidetään yhä usein 'poikkeavana', jota voidaan kyllä sietää, niin kuin Rolf Büchi tässä samassa lehdessä julkaistavassa artikkelissaan kuvaa. Vankeus eristää hänet vielä tästäkin yhteydestä, ja lopuksi hän saattaa kielivaikeuksien ja kulttuurierojen vuoksi jäädä myös vankilayhteisön ulkopuolelle. Vankiloissa ollaan yhtä mieltä siitä, että ulkomaalaisten kohdalla kieli tuottaa suurimmat ongelmat. "Vieras kieli on haitta sekä vangin psyykkisen hyvinvoinnin että käytännön asioidenhoidon kannalta" , sanoo apulaisjohtaja Tapani Nykänen Turun lääninvankilasta, jossa on viime aikoina jatkuvasti ollut muutamia ulkomaalaisia vankeja. Helsingin keskusvankilan apulaisjohtaja Jukka Rissanen puolestaan määrittelee vankeinhoidon perustehtäväksi kontaktien ja kommunikaation etsimisen. Jos kommunikaatiolta puuttuu tärkein yhteinen väline, jää vanki helposti todella yksin, mikä saattaa aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia. Joskus tosin sattuu niin hyvin, että jotkut vankitovereista hallitsevat kyseistä kieltä. Toinen ongelma on, että vangille pitää pystyä selvittämään käytännön asiat, esimerkiksi hänen asemaansa liittyvät juridiset kysymykset kielellä, jota hän ymmärtää. Lisäksi olisi vielä pystyttävä varmistamaan, että vanki todella on ymmärtänyt, mitä hänelle on kerrottu. Vankilasääntöjä ei tavallisesti ole käännetty edes englanniksi, mutta suurimpana puutteena sekä Helsingissä että Turussa pidetään sitä, ettei vankiloilla ole erillistä määrärahaa tulkkipalvelujen käyttöön. "Toisinaan olemme käyttäneet hyväksemme eri maiden suurlähetystöjä, mutta jotkut vangit eivät halua olla missään tekemisissä kotimaansa viranomaisten kanssa", Tapani Nykänen kertoo. Vaikka esimerkiksi vartijoiden koulutukseen kuuluu englannin kielen opintoja, on Sörkassa havaittu, että senkin hallinnassa on ongelmia. Samoin venäjää puhuvia työntekijöitä tarvittaisiin ainakin muutamia. "Nykytilanteessa kanssakäyminen ulkomaalaisten vankien kanssa tahtoo väkisinkin jäädä vain parin kielitaitoisen työntekijän harteille", Jukka Rissanen sanoo. Tlv:n psykologi Ville Jäppinen uskoo, että ranska nousee vankiloissa jopa englantia tärkeämmäksi vieraaksi kieleksi: "Ruotsin kautta tulee meillekin yhä enemmän ihmisiä sellaisista Pohjois-Afrikan maista kuin Algeriasta tai Marokosta, joissa osataan yleisesti ranskaa, mutta harvemmin englantia." Jäppinen muistaa samalla kuvaavan tapauksen kieliongelmista käytännön vankeinhoidossa. Kaksi ranskalaismiestä siirrettiin Helsingin lääninvankilasta Turkuun, jossa he aloittivat pian syömälakon, koska eivät olleet saaneet haluamaansa siirtoa pariisilaiseen vankilaan. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että miehet olivat pitäneet Suomessa saamaansa tuomiota epäoikeudenmukaisena, mutta olivat kuitenkin tyytyneet siihen jotta pääsisivät kotimaahansa. Nokalla miesten puheet oli kuitenkin ymmärretty niin, että he eivät tyydy tuomioonsa ja haluavat valittaa, jolloin siirto ei tullut kysymykseen. Ainoa keino estää tällaiset 'työtapaturmat' on tulkin käyttö. Kieliongelmat haittaavat jonkin verran myös työntekoa, ja harrastuksista eniten tietysti lukemista. Vankikirjastoihin ei ole yleensä varaa hankkia edes välttävää vieraskielisten kirjojen valikoimaa. Kulttuurinmukaiseen joustoon? Konkreettisimmillaan kulttuurien väliset erot tuntuvat vankiloiden keittiöissä. Meikäläisestä poikkeavat ruokavaliot perustuvat joko tottumukseen tai uskonnolliseen vakaumukseen: esimerkiksi Kaukoidästä tulevat syövät varsin riisipitoista ruokaa, ja muslimit eivät tunnetusti voi syödä sianlihaa. Vankiloiden edustajien mukaan erikoisruokavalioista on yleensä selvitty kohtuullisesti dieettikeittiöiden avulla. Sörkassa on tosin ainakin harkittu myös sitä mahdollisuutta, että ulkomaalaiset vangit voisivat valmistaa itse ruokansa omista aineksista. Myös eri uskontojen juhlapyhiin liittyy määrättyjä erikoisruokia, joita on kuulemma pyritty mahdollisuuksien mukaan hankkimaan; onpa Sörkkaan tuotu erikoiskaupasta muun muassa juutalaisten happamatonta leipää. Vangin niin halutessa järjestetään vankilaan myös tapaaminen oman uskonnon edustajan kanssa, ja ainakin Kakolassa on pidetty ortodoksisia jumalanpalveluksia. "Voi olla jopa niin, että vankiloissa pyritään ottamaan eri kulttuurien erityispiirteet paremmin huomioon kuin muualla suomalaisessa yhteiskunnassa. Meillä on periaatteena, että tietoisesti ei kenenkään moraalia ja eettisiä periaatteita loukata. Tietämättömyyttään voi tietysti aina loukata", Tapani Nykänen pohdiskelee. Suomen vankeinhoito ei törmää kulttuurieroihin aivan 'ummikkona'. Mustalaiset ovat olleet selkeä etninen ryhmä, jonka kulttuurin monet erityispiirteet vankiloissa jo tunnetaan. Tulevina vuosina haasteena on oppia tuntemaan ja hyväksymään myös monia muita kulttuureja. Tämä ei tietysti koske pelkästään vankeinhoitoa, vaan esimerkiksi myös tuomioistuimia ja poliisia. Muun muassa Ruotsissa on käyty kiivasta keskustelua siitä, voidaanko eri kulttuurien oikeus-, sukupuoli-, yms. käsityksiä ottaa huomioon tuomioista päätettäessä. Kateutta ei vielä näy Käytännössä ei välttämättä ole aina helppoa selvittää, perustuuko jokin vaatimus tai käyttäytyminen todella kulttuurieroihin. Esimerkiksi Turun lääninvankilassa olleelle arabille oli tulla näpistelyn takia tukalat paikat muiden vankien kanssa. "Aluksi ajateltiin, että josko yksityisomaisuus on arabikulttuurissa vähän venyvämpi käsite kuin meillä. Todellisemmaksi syyksi paljastui se, että mies oli vieraan maan vankilassa täysin ilman rahaa", Ville Jäppinen kertoo. Toistaiseksi suomalaiset vangit ovat suhtautuneet ulkomaalaisiin pääasiassa neuvovasti. 'Muukalaisten' vaikea asema on ymmärretty, eivätkä heidän saamansa pienet poikkeukset tai etuisuudetkaan ole juurikaan herättäneet kateutta. Vankien samanarvoisen kohtelun periaatteesta ei vankiloissa kuitenkaan haluta paljon tinkiä. Perusteltua voisi olla, että yksinäiseksi itsensä tuntevien ulkomaalaisten vankien sallittaisiin pitää sellissään esimerkiksi videoita. Yleensä tällaiset pyynnöt on kuitenkin tyrmätty toteamalla, että "siihen, mitä sallitaan täytyy olla kaikilla mahdollisuus ". "Meillä oli yhdet puolalaiset, jotka muun muassa halusivat luvan käyttää puhelinta iltaisin. He sanoivat, että heidän kulttuurissaan sukulaiset ja yhteydenpito heihin on paljon tärkeämpää kuin Suomessa. Kun emme suostuneet pyyntöön ja perustelimme sitä samanarvoisuusperiaatteella, puolalaiset haukkuivat meitä kommunisteiksi", Tapani Nykänen kertoo. Jatkossa, varsinkin jos ulkomaalaisia vankeja tulee suhteellisen nopeasti paljon, vankiloihin saattaa muodostua uusia etnispohjaisia ryhmiä ja uudenlaisia me/ne -erotteluja. Tämä voi puolestaan luoda kiristyneen ja levottoman ilmapiirin, jolloin myös vankeinhoidon toimintatapoja täytyy miettiä uudestaan. Inhimillisistä syistä on toisaalta vaikea ajatella, että samaa kieltä puhuvat ja samaan kulttuuriin kuuluvat vangit sijoitettaisiin eri vankiloihin. Jukka Rissanen muistuttaa edelleen, että ulkomaalaisten vankien sisälle voi syntyä myös vaikeasti käsiteltäviä erityisryhmiä. "Jos esimerkiksi Neuvostoliiton järjestäytynyt rikollisuus tulee todenteolla Suomeen, joudumme ehkä harkitsemaan erikoisturvallisten osastojen perustamista. Muissa pohjoismaissahan niitä jo on." Koulutusta kaikille Vaikka joitakin uhkakuvia tuntuu ilmassa leijuvan, ovat kokemukset sekä Turussa että Helsingissä melko positiivisia, ainakin henkilökunnan puolelta katsottuna. Monet ulkomaalaiset ovat olleet suorastaan esimerkillisiä työntekijöitä, eikä heillä ole yleensä ollut päihdeongelmia. Vankiloiden olisikin pyrittävä järjestämään ulkomaalaisille myös opiskelumahdollisuuksia. Jukka Rissasen mukaan ulkomaalaisille voitaisiin tarjota ainakin jonkinlainen 'sopeuttamispaketti', jossa opiskeltaisiin suomen kieltä ja kulttuuria ja ehkä myös meikäläistä vankilasysteemiä. Vähimmilläänkin tällainen vaatisi monille kielille käännetyn kirjallisen materiaalin. Vähintään yhtä tärkeää on henkilökunnan koulutus. Sörkassa järjestetään jo tänä vuonna talonsisäistä koulutusta, jossa muun muassa Suomen Punaisen Ristin ja pakolaisjärjestöjen edustajat kertovat, mitä erilainen kulttuuritausta merkitsee, ja miten siihen voisi eläytyä. Samalla henkilökunnan kielitaitoa on tarkoitus kohentaa. Koulutusohjelmaan sisältyy myös opintomatkoja, onhan esimerkiksi Ruotsin vankiloilla jo varsin paljon kokemusta ulkomaalaisiin vankeihin liittyvistä kysymyksistä. "Koulutus on ainoita tapoja, joilla me voimme henkilökuntaamme kannustaa ja palkita, eikä siinä aiota kitsastella", Rissanen sanoo. Ihanteellisessa tapauksessa vankilahenkilökunta voisi osaltaan parantaa ulkomaalaisten asemaa yleisemminkin, eli vaikuttaa hieman myös muurin ulkopuolelle. Tiedossa on jo ainakin yksi tapaus, jossa vankilahenkilökuntaan kuuluva oli ratkaisevasti auttanut ulkomaalaista vankia saamaan väärin perustein tehdyn karkotuspäätöksen kumotuksi. Jotain meikäläisestä ilmapiiristä kertoo se, että poliisi rankaisi kyseistä vankilavirkailijaa pakolaisen auttamisesta pitämällä häntä vuorokauden putkassa tekaistun syytteen perusteella.