Kateus, valta ja vankeinhoito

Marjaana Kempas

Missä on hierarkia on voimakasta ja jäykkää, siellä ihmisyys on hyvin pientä ja kateus hyvin suurta. Siksi armeija, poliisi ja vankila ovat hyvin kateellisia työskentelymiljöitä. Olennaista totaalisissa laitoksissa on valta, ja jos valtaa käytetään väärin, sillä pönkitetään omaa suvaitsemattomuutta, kateutta, idealisointia omasta itsestä. Ainoastaan rakkaudellisuuteen pohjautuva valta on oikeutettua. Vanki on vankilassa käymässä, vartija vapaaehtoisessa elinkautisessa. Psyykkisesti ero on hyvin pieni. Ei ole ihme, että henkilökunta pelkää samaistuvansa vankiin. Tämä pelko ja itsetuntemuksen puute estää lopulta kaiken kehityksen, toteaa psykoanalyytikko Pentti Simula, joka on löytänyt oman suuntansa analyyttisesta trilogiasta.

Analyyttisen trilogian juuret ovat perinteisessä psykoanalyysissa sekä teologisessa ja filosofisessa maailmankuvassa. Nimensä mukaisesti analyyttinen trilogia eli AT pyrkii yhdistämään tunteen, ajatuksen ja toiminnan. Suuntauksen perustaja, brasilialainen Norberto Keppe, oli viitisentoista vuotta freudilainen psykoanalyytikko, mutta erkani omille teilleen. Freudin itsetuhovietin sijasta Keppe puhuu virheellisestä elämänasenteesta. Kateus estää meitä elämästä todellista elämää. Parantumisen edellytyksenä on omien tuhoavien asenteiden tiedostaminen.

Voimme valita toisin

Kun ihminen toimii hyvyydessä ja totuudessa, hän toimii lähellä alkuperäistä itseään. Käytännössä olemme kuitenkin enemmän tai vähemmän neuroottisia ja toimimme vastoin omaa etuamme: tuhoamme hyvää, valitsemme elämälle vieraita arvoja.

Ihminen ottaa ympäristöstään mallit, joita hän matkii. Jos mallit ovat huonoja, on helpompi valita sairas asennoituminen kuin terve. Voimme kuitenkin myös valita toisin; meillä on valinnan mahdollisuus ja sitä kautta vastuu omasta elämästämme. Emme ole sattuman tai olosuhteiden uhreja.

Yleensä yksilön epäonnistumisesta syytetään vanhempia. Tämä on vaarallista virheajattelua eikä hyödytä ketään. Mitä enemmän syytämme muita, sitä enemmän ruokimme omaa patologiaamme ja sen kauemmas joudumme itsestämme. Syytökset vahvistavat sairauttamme ja kärsimystämme. Niiden sijasta meidän olisi nähtävä vanhempiemme virheitä omassa psyykessämme: epäoikeudenmukaisuutta, rakkaudettomuutta, kylmyyttä, itsekeskeisyyttä, kaunisteltuja fantasioita itsestämme. Mitä enemmän uskallamme kohdata omia heikkouksiamme, sen paremmin voimme vapautua ahdistuksestamme.

Onnellisuus tai onnettomuus johtuu asenteista ja suhtautumisesta elämään. Jos ihminen kulkee metsässä, hän voi nähdä luonnon kauneuden: auringon pilkottavan puiden lomitse, pihkan tuoksun ja hiljaisen rauhan. Tai hän voi kokea kylmää, hyttysiä, hämähäkinseittejä ja kosteutta. Kuka pakotti hänet valitsemaan? Ei kukaan! Hän itse määräsi omalla elämänasenteellaan, kuinka suhtautui ympäristöönsä. Samalla tavalla voimme kateudesta tuhota kaiken hyvän, joka olisi ulottuvillamme.

Tosin on todettava, että rakkaudettomassa ilmapiirissä kasvaneen lapsen on vaikea sallia itselleen hyvää oloa aikuisenakaan. Lapsihan rakastaa ja ihailee vanhempiaan, vaikka nämä kohtelisivat häntä huonostikin. Hän rupeaa tällöin matkimaan sitä, ettei kannata rakastaa. Tästä voi vapautua ainoastaan tiedostamalla omat virheensä ja riisumalla silmiltään kateuden suomut, jotka estävät elämästä täysipainoisesti.

Kateus elämänasenteena

Kadehdimme toistemme hyviä ominaisuuksia. Jos työkaveri on luova, iloinen, hauska ja sosiaalinen, on vaikea sietää hänen hyvinvointiaan. Haluamme tuhota nämä hyvät ominaisuudet hänessä, koska haluamme kieltää ne itseltämme. Latinankielinen sana kadehtia muodostuukin sanoista ei ja nähdä. Kateuden sumentamin silmin emme halua nähdä hyvää lähimmäisissämme, koska olemme torjuneet hyvät ominaisuudet itsessämme. Toivomme, että muutkin tekisivät samoin.

Materia nykyajan sairautena

Jos arvostamme materiaa ja menestystä yli kaiken, teemme yhteiskunnasta kovan ja rajoitetun elinympäristön, jossa itsekkyys ja ahneus ovat etusijalla. Aikaisemmin ihmisten kaikki aika meni hengissä pysymiseen, leivän tienaamiseen. Ei ollut aikaa sairastua. Nykyihmisellä on vapaata aikaa paljon. Voisimme opiskella, nauttia taiteesta, oleskella luonnossa, miettiä elämää. Teemmekö näin? Useimmiten emme. Ajatellaanpa vaikkapa suomalaista keskivertomiestä. Hän puskee viikon töitä, kiroilee, menee perjantaina ALKO:on, ottaa viinalastin, juo päänsä täyteen, menee maanantaina töihin krapulaisena, on nöyrää poikaa, odottaa viikonvaihdetta, toistaa taas samat kuviot.

Tällainen kansalainen on valtiolle edullinen. Hän tekee nöyrästi työnsä ja vie palkkarahat takaisin valtiolle ALKO:n kautta. Tosin hintana ovat sitten valtavat sisäiset tuskat ja ongelmat, jotka pyrkivät eri ihmisissä esille eri tavoin: fyysisenä sairautena, psykoosina, alkoholisoitumisena tai itsemurhana. Suomalaisten pahoinvoinnista kertoo mm. se, että täällä tehdään vuosittain 1400 itsemurhaa. Emme halua nähdä itsessämme virheitä ja pyrimme näkemään itsemme täydellisinä. Kun tämä paine yhdistyy kateuteen, katkeruuteen ja syyttämiseen, voi seurauksena olla psykoottinen teko, itsemurha, jolloin ihminen haluaa yleensä tappaa elämän - ei omaa itseään.

Palkkatyö orjuuden uusi muoto

Palkkatyö on orjuuden kehittyneempi muoto. Palkollinen voi valita isäntänsä, mutta sen jälkeen hänen on laulettava työnantajansa lauluja. Työn hedelmät menevät isännälle; sellaisen yksilön haltuun, jolla on jo ennestään pääomaa tai virkamiehen haltuun, joka edustaa valtiota.

Sama asetelma vallitsee sekä kommunistisessa että kapitalistisessa järjestelmässä. Kommunismissa virkamiehet ovat omistajan edustajina, kapitalismissa yksityiset ihmiset omistavat työpaikat ja keinottelevat lain mukaisesti täysin vapaasti muiden työn hedelmillä. Ei ihme, että nuoret turhautuvat, kun he huomaavat murrosiässä tämän asetelman. Pettymys purkautuu useasti epäsosiaalisuutena. Nuoria syytetään ja he pitävät myös itseään epäonnistuneina - eikä nähdä, että nuoretkin ovat järjestelmän uhreja.

Palkollisena oleminen tai palkollisten pitäminen on moraalitonta. Työntekijöiden olisi omistettava työpaikkansa ja heille olisi maksettava palkkaa sen mukaan, kuinka paljon he hyödyttävät työllään työyhteisöä. Voiton mittana ei voi olla se, kuinka paljon pääomaa on yritykseen sijoittanut.

Analyyttisen trilogian periaatteisiin nojautuvia yrityksiä on perustettu eri maihin ja niistä on saatu hyviä kokemuksia. Samoin trilogisia asumisprojekteja on mm. New Yorkissa, Sao Paulossa ja Lissabonissa. Niissä tarjotaan taloudellisen ja sosiaalisen hyödyn lisäksi lukuisia erityisohjelmia, mm. tiedostamisryhmiä, psykoterapiaa, taideharrastuksia.

Ammattiauttajista huolimatta

Skitsofreniasta parantunut Raimo Matikainen on sanonut eräässä radio-ohjelmassa, että hän parani ammattiauttajista huolimatta. Hän rupesi paranemaan sillä hetkellä, kun hän lopetti sairautensa vatvomisen ja antoi tilaa elämälle. Tämä johtuu osin siitä, että esim. psykologit ovat saaneet tieteellisen koulutuksen, jossa ihmisestä on lähdetty tekemään teoriaa. Tiede pyrkii hallitsemaan asioita ylhäältä päin, jolloin ihmisyys unohtuu ja aito vuorovaikutus katoaa. Englannin kielen sana understand ilmaisee, että todelliseen tietoon päästään käsiksi vain menemällä alapuolelle.

Ammattiauttajat voivat tosin olla siinä mielessä hyödyllisiä, että he keskittyvät ihmisen ongelmiin. Tällä on sinällään parantava vaikutus: joku on kiinnostunut minusta ja ongelmistani.

Puhumme nykyään vuorovaikutuksesta, joka on abstraktio. Pitäisi puhua ihmisistä, sinusta ja minusta. Millä tavoin torjun sinut tai aiheutan, että voit huonosti? Jos teoretisoimme, olemme koko ajan hakoteillä. Esimerkiksi työpaikalla vatkaamme asioita tuntitolkulla, mutta emme puhu työnteon todellisista esteistä; vaikkapa siitä, että sinun kateellisuutesi ja itsekkyytesi estää minua kehittymästä työssäni.

Valta on huume

Totaalisissa laitoksissa, kuten vankilaorganisaatiossa ihmisillä on paljon valtaa toistensa ylle: ylijohtajalla johtajiin, muuhun henkilökuntaan ja vankeihin, vankilan johtajalla henkilökuntaan ja vankeihin, vartijalla ja muulla henkilökunnalla vankeihin.
Valta on kuin huume: mitä enemmän sitä saa, sen enemmän sitä haluaa. Lopulta on kyltymätön, vallan orja. Vallanhimoon liittyy halu kontrolloida, rajoittaa, supistaa, eliminoida.

Kun ns. tavalliset ihmiset kadehtivat toistensa hyviä ominaisuuksia, johtajat kadehtivat itseään Jumalaa; haluavat olla hänen kaltaisiaan. Kohtalokasta on, että yhteiskunnassa ne, jotka haluavat valtaa, myös saavat sitä. Näin valitsemme vallankäyttäjiksemme suuruudenhulluimmat yksilöt.

Pelko estää kuntoutuksen

Mielisairaanhoitajat pelkäävät usein, että he samaistuvat potilaisiinsa. Samoin vartija pelkää identifioitua vankiin. Jos ryhdytään käsittelemään vangin ongelmia, olisi käsiteltävä myös henkilökunnan ongelmia. Tämä on yleensä kehityksen varsinainen este. Samoin kuin vanhemmat katkaisevat helposti lapsen terapian, kun tämä alkaa toipua ja muuttaa käytöstään.

Vankilat ovat tässä suhteessa erityisen ongelmallisia, koska ihmiset, jotka valitsevat kahlitsevan ammatin, ovat keskimäärin hyvin kateellisia. Iloa ja riemua ei suvaita. Pukeudutaan harmaisiin. Yksilöllisyys / persoonallisuus on kiellettyä. Kukaan ei saa olla mitään. - Ei ainakaan mitään myönteistä.

Vankilaan joutumista edeltää usein itsetuhoinen käyttäytyminen. Rikollinen ei halua ottaa huomioon toisen ihmisen kärsimystä. Hän asettuu kaikkien ihmisten ja normien yläpuolelle. Oma hyöty on toiminnan motiivina. Juovuksissa ollaan koko maailman herroja. Krapulassa madellaan lattialistan raossa. Voidaan pahoin, mutta jatketaan silti omaa virhekäyttäytymistä.

Kuntouttaa vai säilyttää?

Ruotsissa tuomittiin murhasta 1980-luvulla 440 ihmistä, joista vajaat puolet vankilaan ja loput mielisairaalaan. Murha ei olekaan yleensä rankaisemisen paikka, vaan vankilan tulisi olla kuntoutuslaitos, jossa asiakkaalla olisi mahdollisuus tiedostaa virheasenteensa ja se yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, jonka seurauksena hän on vankilassa.

Vankila on halvin käytettävissä oleva rangaistusmuoto, hätäapukeino, jolla suojataan muita ihmisiä ja omaisuutta. Vankiloiden tulisi olla kuntoutuslaitoksia, joissa suvaitaan virheitä ja asioita käsitellään terapeuttisessa hengessä.

Pertti Simula tosin epäilee omien kokemustensa perusteella vankiloiden kuntoutusluonnetta. USA:ssa hän ja hänen työtoverinsa saivat roppakaupalla vangeilta kirjeitä, joissa toivottiin kuntoutusta analyyttisen trilogian hengessä. Vangit halusivat olla itse aktiivisia ja ottaa vastuun omasta kuntoutuksestaan. Simula laati kuntoutusohjelman, joka lähetettiin vankiloihin, ja pääsi keskustelemaan henkilökunnan kanssa. Kun ylilääkäri tajusi, mistä oli kysymys, hän kivahti: "Ei tämä ole mikään rehabilitaatiolaitos." Simula kysyi: "Mutta oven päällähän luki, että täällä kuntoutetaan vankeja." "Se on paperitiikeri", vastasi ylilääkäri. Samoin Brasiliassa vankilan johtaja lopetti keskustelun, kun tajusi, mistä on kysymys. Eräässä New Yorkin nuorisovankilassa todettiin, että analyyttisen trilogian ajatus on hieno, mutta he ovat tehneet 16 miljoonan sopimuksen sairaalalaitoksen kanssa eivätkä he halua mitään, mikä sotkisi näin kalliin ohjelman - eivät edes kokeiluluonteisesti eivätkä ilmaiseksi. Suomen vankeinhoitolaitoksesta Simulalla ei ole kokemuksia.

Näiden tapausten perusteella Simula toteaa, että periaateohjelmissa vankeja kuntoutetaan, mutta käytännössä heitä säilytetään. Puhe vankien omaehtoisuuteen perustuvasta kuntoutuksesta saa päättäjät pelästymään.

Jos saisin määrätä vankeinhoidosta . . .

Pertti Simula toteaa, ettei hän lähtisi jyrkästi muuttamaan systeemejä, jos hän saisi päättää vankeinhoitoasioista. Onhan meillä hyvä esimerkki liian nopean kehityksen vaaroista esim. Neuvostoliiton viimeaikaisista tapahtumista. Henkilöstön jatkuvaa koulutustyötä Simula pitää tärkeänä. Kun henkilöstön kypsyys kasvaa, päästään käsiksi vankien kuntoutukseen. Samoin humaanisten toimintojen (koulutus, opiskelu, lukeminen) lisääminen on tärkeää. Roska- ja väkivaltalehtiä/ videoita ei saisi olla saatavilla, koska johtotähtenä pitäisi olla sisäisen sairauden parantaminen rakkaudellisessa ilmapiirissä. Tämä olisi muistettava jopa vartioinnissa ja voimakeinojen käyttötilanteissa.

***

Tämä keskustelu Pertti Simulan kanssa kosketti minua syvästi. Tunnistin hänen mainitsemansa ilmiöt samoiksi, joista olen itse joutunut kärsimään vankeinhoitolaitoksessa. Aluksi tämä ilmapiiri (eristäminen, simputtaminen, hyvän kieltäminen, kateus, kilpailu/vertailu) kosketti kovasti. Tuntui, että tässä työyhteisössä jouduin kohtaamaan ja kestämään enemmän kielteisiä tunteita kuin mikä on kohtuullista. Nykyään on helpompaa, kun osaan eritellä näitä vankilakulttuurin ilmiöitä.

Missään muualla kuin vankeinhoitolaitoksessa minua ei ole syytetty liiasta humaanisuudesta. Se on merkillinen syytös: liian humaani. Olen kyllä saanut kasvatuksen, jossa korostettiin kovasti elämän näitä puolia, mutta olen jatkuvasti törmännyt raadollisuuteeni ihmisenä ja kasvamisen vaikeuteen. Ja täällä saan tuon tuostakin kuulla olevani liian humaani. Mikä muu lähtökohta ihmisten kohtelulla ja sitä kautta myös vankeinhoidolla voisi olla kuin humaanisuus? Mikä muu voisi olla vankeinhoitolaitoksen olemassaolon oikeutus?

Lähteet ja lisätietoja aiheesta:
Keskustelu Pertti Simulan kanssa 23.11.89.
Pohjoismaiden Analyyttinen Trilogia-Instituutti. Esite 1989.
Tarja Jaatinen, Analyyttinen trilogia. Psykologia 5/85.
Anja Niemelä, Tunne itsesi - ole terve. Vaasa 1988.
Anja Niemelä, Pahuuttaan ei pidä pelätä. Uusi Kriminaalihuolto 3/89.

PERTTI SIMULA
Fil.maist. Pertti Simula suoritti yliopisto-opintonsa ns. eksakteissa tieteissä Helsingin yliopistossa. Toimiessaan Brasiliassa yritysjohtajana hän löysi Norberto Keppen opit etsiessään syytä omaan ahdistukseensa. Simula alkoi opiskella integraalista psykoanalyysia ja valmistui analyytikoksi. Nykyisin hänellä on vastaanotto Tukholmassa, Vesteråsissa ja Helsingissä (Sibeliuksenk. 11 B 19).