Rangaistus - hyvitys Martin Wrightin ajatuksia rangaistuksesta ja hyvityksestä, yhdyskuntapalvelusta sekä uhrien tukemisesta Pekka Starck Svenska Skyddsförbundet järjesti teemapäivän aiheenaan "Vaihtoehtoiset rikosseuraamukset skandinaavisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta - kokemuksia ja kehityslinjoja" vuosikokouksensa yhteydessä toukokuussa. Muina järjestäjinä toimivat Föreningen Skyddsvärnet i Stockholm sekä Brottsförebyggande Rådet (BRÅ). Teeman kokemuspuolta esitteli neljä asiantuntijaa pohjoismaista: William Renzmann Tanskasta (yhdyskuntapalvelusta); Märta Bergqvist Ruotsista (sovittelusta); Anne Vintervoll Norjasta (sovittelusta) ja Juhani Iivari Suomesta (sovittelusta). Kehityslinjoja kansainvälisesti ja kokemuksellisestikin perustellen esitti Martin Wright Englannista. Wright on toiminut Howard League for Penal Reform -järjestön johtajana vuosina 1971-81. Nyt hän on National Association of Victim Support Schemes -järjestön tiedottaja Lontoossa, valmistellen samalla väitöskirjaansa sovittelusta (Mediation). Wrightin kirjoittama teos Making Amends ilmestyi vuonna 1982 ja siinä hän tarkastelee nykyistä rikosoikeuskäytäntöä ja etsii vaihtoehtoisia menettelytapoja nykykäytäntöä korvaamaan tai sen rinnalla käytettäväksi. Tukholmassa käsitellyt aiheet liittyvät kiinteästi siihen keskusteluun, jota Euroopassa on käyty esimerkiksi CEP:n erilaisissa konferensseissa ja seminaareissa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. CEP:n, Conference Permanente européenne de la Probation, toimintaan on Suomesta KHY osallistunut muutaman vuoden ajan. Vapausrangaistukselle vaihtoehtoisia seuraamuksia etsittiin esimerkiksi Windsorissa, Englannissa vuonna 1983. Yrityksiä rangaistusfilosofiaan perustuvan rikosoikeuskäytännön korvaamiseksi ns. rakentavilla, hyvittävillä menetelmillä tarkasteltiin Karlsruhessa, Saksan Liittotasavallassa vuonna 1985. Keskeisinä keinoina olivat esillä sovittelu syyllisen ja uhrin välillä, sekä hyvittävä, korjaava toiminta uhrin, syyllisen ja yhteiskunnan hyödyksi. Tukholman teemapäivässä keskityttiin raportoimaan sovittelusta saatuja kokemuksia sekä yhdyskuntatyön kokeiluja. Martin Wright laajensi näkökulmaa konkreettisten kokeilujen ulkopuolelle pyrkien perustelemaan hyvittämään pyrkivien menetelmien käyttöä rangaistusten asemesta. Käytän termiä "hyvittäminen" johdonmukaisesti englanninkielen "reparation" -käsitteen vastineena, kun pyrin esittelemään eräitä Wrightin ajatuksia. Yleisesti ottaen Wright haluaisi ylittää rangaistusfilosofialle perustuvan seuraamusjärjestelmän. Karlsruhen seminaarissa John Pendleton (Chief Probation Officer, Englannista) totesi, että "Justice is fairness, it should bring peace among people". Tämän ihmistenvälisen rauhan, yhteiskuntarauhan, ylläpitämiseen ei välttämättä tarvita rangaistuksia. Martin Wright tuntuu sisäistäneen tämän saman peruslähtökohdan. Hän totesi alustuksessaan, ettei rangaistus rikoksen seurauksena ole välttämättä yleismaailmallinen ilmiö, vaikka se onkin laajasti hyväksytty. Joissakin, sekä muinaisissa että nykyisissä kulttuureissa käytäntönä on paremminkin aiheutetun vahingon korjaaminen ja hyvittäminen suoraan rikoksen uhrille tai yhteiskunnalle. Exoduksesta otetun esimerkin mukaan yhden varastetun härän tilalle tosin joutui palauttamaan viisi. Wright ajattelee, ettei rikoksen ja rangaistuksen logiikka ole itsestään selvä; se voidaan kyseenalaistaa. Vaikka perustelut rangaistusten käytölle etsitään yleensä yleisestä mielipiteestä, ovat monet mielipidetutkimukset Englannissa, Kanadassa, Uudessa Seelannissa ja Yhdysvalloissa osoittaneet hyvittämisajatuksen nauttivan huomattavaa kannatusta. Ihanteena todellinen oikeus Perätessään rangaistuksen ensisijaista tarkoitusta, Wright päätyy ajatukseen, että sen on välttämättä oltava ainoastaan symbolinen. Rangaistus ei käytännössä, esimerkiksi ennaltaehkäisevänä, ole erityisen onnistunut. Tästä Wright johtuikin päättelemään, että rikosseuraamus tulisi pitää erillään ennaltaehkäisystä, jonka keinovalikoiman tulisi muodostua turvallisuutta lisäävistä, rikoksentekoa vaikeuttavista ja kiinnijoutumisen todennäköisyyttä lisäävistä toimenpiteistä sekä "sosiaalisesta" ennaltaehkäisystä. Rikosseuraamuksen yhteiskunnan paheksuntaa ilmaiseva, symbolinen merkitys voidaan viestittää myös rakentavalla tavalla: määräämällä syyllinen hyvittämään uhrille aiheuttamansa vahinko. Reparation, restitution, reconciliation ja compensation ovat käsitteitä, joita tässä yhteydessä käytetään, samoin kuin sanontaa "making amends", jota Wright itse käyttää esimerkiksi teoksensa nimenä. Hyvitys yhteiskunnalle tapahtuisi yhdyskuntapalvelumääräysten (community service order) pohjalta. Sakko voitaisiin suorittaa hyvityksenä hyväntekeväisyysjärjestöille, esimerkkinä Saksan Liittotasavallan "Bussgeld. " Jos syyllinen kärsii sosiaalisista tai psykologisista haitoista - tiedon/taidon puute, persoonallisuuden ongelmat, alkoholin väärinkäyttö - hän voisi hyvittää hyväksymällä yhteiskunnan tarjoaman koulutuksen, hoidon tai muun tarpeellisen avun. Wrightin ihanteena on todellinen oikeus, joka "ei voi perustua tasapuoliseen kärsimyksen tuottamiseen, vaan rikoksen uhrin, syyllisen ja yhteiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen". Vaikka Wright kaikin tavoin pyrkii irti rangaistusajattelusta, on hänenkin myönnyttävä sekä rangaistusuhan että rangaistuksen käyttöön joissakin tapauksissa. Laiminlyöty hyvittäminen voitaisiin käsitellä maksamatta jääneen sakkorangaistuksen tavoin: mikä merkitsisi ainakin Suomessa vapausrangaistusta muuntorangaistuksen muodossa. Toisaalta rangaistusuhkaa voitaisiin käyttää: "Hyvitä vahinko, muussa tapauksessa sinua tullaan rankaisemaan". Vankilaan ei kuitenkaan suljettaisi rangaistuksena, vaan kanssaihmisten suojelemiseksi, kuten Wright hyväksyy tehtäväksi. On todennäköistä, ettei syyllinen subjektiivisesti kokisi tätä hyvittämisenä, joskin Wright esitti, että myös vapausrangaistuksen aikana voisi osallistua johonkin hyvittävään toimintaan. Hyvittäminen on toimenpide, jonka tarkoituksena, syyllisen, uhrin ja yhteiskunnan näkökulmasta on asiantilan korjaaminen ennallaan. Se on silloin onnistunut, kun korjaamiseksi tarvittava työ, palvelu tai maksu on suoritettu. Wright katsoo, että tällaisen menettelyn seuraukset (sivuvaikutukset) ovat todennäköisemmin hyötyjä kuin haittoja: hyvittäminen on aktiivista toimintaa, joka saattaa esimerkiksi vahvistaa syyllisen itsetuntoa. Käytännön hyvitys koetaan todennäköisesti myös oikeudenmukaisempana kuin abstrakti, symbolisen rangaistuksen suorittaminen. Rangaistus ei ole hyvittämistä ja sen sivuvaikutukset ovat useimmille vahingollisia. Teoksessaan Making Amends, Wright toteaakin, että rangaistusjärjestelmä ja sen sisässä aikaansaatu lopputulos, tyydyttää paremminkin itse järjestelmän kuin rikoksen osapuolten tarpeita. Yhdyskuntapalvelu hyvityksenä Wright tarkasteli myös eräitä käytännön toteutuksia, joissa hän katsoi hyvittämisen periaatteen toteutuvan. Yhtenä tällaisena hän kuvaili Englannissa toteutuvaa yhdyskuntapalvelua. Koska yhdyskuntapalvelun aikaansaaminen myös Suomeen on ajankohtainen, kuvailen seuraavassa miten toiminta Englannissa on toteutettu. Yhdyskuntapalvelumääräys voidaan antaa kenelle tahansa 16-vuotta täyttäneelle, joka on todettu syylliseksi tekoon, josta voitaisiin määrätä vapausrangaistus. Ennen määräyksen antamista on tuomioistuimella oltava käytössään "henkilötutkinta", jossa vakuutetaan syyllisen soveltuvan yhdyskuntapalveluun ja että työkohde on saatavilla. Minimiperiodi yhdyskuntapalvelussa on 40 tuntia ja maksimi 240 tuntia (16-vuotiaille 120 tuntia). Yleisesti ajatellaan, että noin puolet syyllisiksi todetuista olisi yhdyskuntapalvelun asemesta määrätty vapausrangaistukseen; useimmat jäljellejääneistä olisi saaneet sakkoja. Palvelu suoritetaan useimmiten lauantaisin ja sen kesto on keskimäärin 120 tuntia. tämän tuntimäärän suorittaminen kestää noin kuusi kuukautta. tästä syystä useimmat tuomioistuimet rinnastavat palvelumääräyksen samanpituiseen vapausrangaistukseen, koska ainakin tämän ajan palvelu pysyvästi muistuttaa syyllistä hänen rikkomuksestaan. Työtä ei valita siksi, että se olisi epämiellyttävää, vaan siksi että se hyödyttää muita ihmisiä. Samalla se antaa syylliselle mahdollisuuden käyttää niitä kykyjä joita hänellä on kasvattaen hänen itsetuntoaan. Työssä voidaan käyttää hyväksi mitä tahansa taitoja, joita syyllisellä on, mutta ei kuitenkaan edellytetä mitään erityistä koulutusta. Työ on usein vaikeaa mutta se ei ole pakkotyötä. Yhdelle kriminaalihuoltotyöntekijälle annetaan yleensä vastuu ja täysipäiväinen tehtävä yhdyskuntapalvelun organisoimiseksi tietyllä alueella. Apunaan hänellä on kollegoista ja projektityöntekijöistä muodostuva työryhmä. Vastuuhenkilö hankkii työkohteet ja rohkaisee kollegoitaan suosittamaan yhdyskuntapalvelua tuomioistuimissa. Projektin työntekijät auttavat työn organisoinnissa ja valvonnassa. Tuomioistuimen määrättyä syyllisen yhdyskuntapalveluun hän käy tapaamassa työn organisoijaa ja keskustelee tämän kanssa soveltuvasta työstä. Tuomioistuin määrää palvelun tuntimäärän, mutta ei sen laatua. Työn tulee mahdollisimman hyvin vastata syyllisen kykyjä, mutta sen ei tarvitse olla missään suhteessa hänen rikkomukseensa. Englannissa ammattiyhdistysliike on yleisesti ottaen antanut tukensa yhdyskuntapalvelulle. Vain harvoja ristiriitoja on esiintynyt siitä huolimatta, että jokin yhdyskuntapalveluna toteutettu työ olisi voitu tehdä myös normaalina palkkatyönä. Työn valvonta tapahtuu kahdella tavalla. Työn tarjoava osapuoli vastaa myös sen valvonnasta ja ilmoittaa vastuuhenkilölle poissaoloista tai yhdyskuntapalvelua suorittavat työskentelevät ryhmissä, joiden valvojana toimii kriminaalihuollon palkkaama työntekijä. Wright pitää ensimmäistä vaihtoehtoa parempana, koska siinä toteutuu luonnollisemmalla tavalla yhdyskuntapalvelua suorittavan yhteys muihin työtätekeviin. Hän on myös useasti lähemmässä kosketuksessa työstä hyötyviin ihmisiin. Työn valvonta on tärkeää. Jos tuomioistuimista tuntuu, että yhdyskuntapalveluun määrätyt eivät toteuta hyvin tehtäväänsä, ne tulevat vastahakoisiksi antamaan yhdyskuntapalvelumääräyksiä. Tiettyjä sanktioita on olemassa. Jos syyllinen ei työskentele tyydyttävästi, siitä voidaan ilmoittaa tuomioistuimelle. Seuraamuksena saattaa olla sakko. Yhdyskuntapalvelumääräys pysyy tässä tapauksessa kuitenkin voimassa: työ jatkuu. Tuomioistuin voi kuitenkin vakavissa laiminlyöntitapauksissa soveltaa hänen rikokseensa tavanomaisia muita rangaistusseuraamuksia. Onko yhdyskuntapalvelu onnistunut seuraamus? Yhdyskuntapalvelua pidetään yleisesti menestyksenä, mutta ennen kuin voidaan sanoa onko se seuraamuksena onnistunut, on tarkasteltava mitä sillä yritetään saavuttaa. Englannissa on esitetty lähinnä neljä eri syytä yhdyskuntapalvelun perusteiksi. Se on halvempi kuin vankila. Se sisältää rankaisevan, kuntouttavan ja hyvittävän elementin. Nämä perusteet ovat auttaneet "myymään" yhdyskuntapalvelun suurelle yleisölle, mutta eivät ilman vastaväitteitä. Vankeuden vaihtoehtona yhdyskuntapalvelu on saavuttanut jonkinasteista menestystä, joskin sitä on yhtä useasti käytetty sakkorangaistuksen asemesta. Useat ihmiset ajattelevat, että tuomioistuinten ensisijainen tehtävä on rangaista. On sanottu, että yhdyskuntapalvelu on rangaistus, koska se riistää ihmiseltä osan hänen vapaa-ajastaan. Wrightin mukaan tämä saattaa olla totta, mutta syylliset havaitsevat usein pitävänsä työstä ja jatkavat sitä vapaa-ehtoisesti saatuaan tuomioistuimen määräämän tuntimäärän täyteen. Jos tarkoitus on rankaista seurauksen tulisi olla epämiellyttävä, toteaa Wright. Jos siis yhdyskuntapalvelu onnistuu olematta epämiellyttävää, se ei voi olla rangaistus. Tällä väitteellä Wright pyrkinee osoittamaan todeksi oman ajattelunsa hyvittävästä sisällöstä yhdyskuntapalvelussa. Yhdyskuntapalvelua pidetään usein myös kuntouttamisena, koska se saattaa muuttaa syyllisen asenteita. Välttämättä se ei kuitenkaan tätä tee. Yksi tapa tarkastella yhdyskuntapalvelua on tapa tarkastella sitä toimintana jolla syyllinen hyvittää yhteiskunnalle. Hän on aiheuttanut harmia yhteiskunnalle tai yksilölle ja hänen on tehtävä jotakin hyvää hyvittääkseen vahingon. Sanotaanhan, että syyllisen tulisi "maksaa" rikoksestaan kärsimällä rangaistus. Jos yhdyskuntapalvelu nähdään hyvittävänä, syyllinen todella maksaa työskennellessään aktiivisesti: yhteiskunta saa hyödyn hänen työstään, katsomatta siihen onko se hänestä ollut nautittavaa tai epämiellyttävää, ovatko hänen asenteensa muuttuneet vai eivät. Yhteiskunnan kannalta yhdyskuntapalvelun onnistumiskriteeri on hyvin yksinkertainen: jos palvelu on suoritettu, seuraamus on onnistunut. Jos tähän liittyy parempaan suuntaan muuttunut käyttäytyminen, vankipopulaation väheneminen tai kustannusten säästö, ne ovat tervetulleita hyötyjä, toteaa Wright, mutta vain toissijaisia. Englannissa ja Walesissa 75 % yhdyskuntapalvelumääräyksistä suoritetaan tyydyttävästi loppuun ja vain 10 % yhdyskuntapalveluun määrätyistä todetaan syylliseksi johonkin uuteen rikkomukseen ennen määräyksen päättymistä. Käytännön toimintamalleista Wright valotti lisäksi korvausmääräyksiä (compensation orders) sekä sovittelua. Sovittelu ei Wrightin mukaan ole jyrkästi ottaen rikosseuraamuksena varsinainen vaihtoehto, vaan lähinnä tuomioistuintoiminnan rinnalla käytettävä vaihtoehto. Koska meillä Suomessa tunnetaan sovittelua suhteellisen hyvin, en referoi Wrightin ajatuksia sen osalta. Korvausmääräyksestä totean, että sellainen voidaan Englannissa määrätä tuomioistuimessa (myös rikosasioissa, näin ymmärsin) itsenäisenä seuraamuksena ilman muuta rangaistusta. Rikosuhrien tukitoiminta järjestäytyy Rikosuhrien tukitoiminta on sellaista toimintaa, jota Suomessa ei juuri harjoiteta, ei ainakaan jäsentyneesti. Wright toimii rikosuhrien tukea harjoittavien yhdistysten kansallisen kattojärjestön tiedottajana. Näiltä osin hän siis alustuksessaan toteutti varsinaista työtehtäväänsä. Yhteiskunta ilmaisee huolensa rikoksista, osoittaa paheksuntaansa monin tavoin rikokseen syyllistyneelle ja pyrkii ylläpitämään ennaltaehkäiseviä yhteiskuntaa ja sen kansalaisia suojelevia instituutioita. Rikoksen uhrit jäävät useasti taka-alalle: jo rikosoikeudenkäynnissä on enemmän kysymys syyllisen ja valtiovallan välienselvittelystä. Englannissa on tilannetta lähdetty korjaamaan perustamalla rikosuhrien tukijärjestöjä(Victim Support Schemes). Seuraavassa suhteellisen suora suomennos Wrightin tämän toiminnan olemusta käsittelevästä tekstistä: Rikosuhrien tukijärjestöt ovat poliisista, tuomioistuimista ja kriminaalihuollosta riippumattomia, mutta toimivat kiinteässä yhteistyössä näiden kanssa. Jokaisella paikallisella järjestöllä on johtokuntansa, jossa täytyy olla edustus poliisista, kriminaali- tai sosiaalihuollosta, vapaaehtoisjärjestöistä tai kirkosta, sekä järjestön omista vapaaehtoistyöntekijöistä. Rikosuhrien luona vierailevat ovat vapaaehtoisia, joille maksetaan vain kulukorvaus. Tämä ei niinkään johdu ainoastaan kustannusten säästöstä kuin siitä, että "hyvän naapurin" vierailu merkitsee uhrille enemmän kuin palkatun työntekijän käynti hänen luonaan. Kokemus on osoittanut, että koulutetut vapaaehtoiset yleensä pystyvät hyvin hoitamaan tämän tehtävän. Tällä hetkellä suuri joukko vapaaehtoisia osallistuu lisäkoulutukseen kyetäkseen kohtaamaan myös vakavimpien rikosten uhreja tai heidän omaisiaan. Tiedon useimmista rikosuhreista antaa poliisi. Vakavien rikosten uhreilta pyydetään suostumus, muutoin tiedon saanti on automaattinen. Tämä katsotaan hyväksyttäväksi, koska järjestön vapaaehtoisia työntekijöitä koskee vaitiolovelvollisuus ja heidät on tarkkaan valittu. Jos itse rikosuhrien pitäisi pyytää tätä palvelua, useat sitä kipeimmin tarvitsevat jäisivät tavoittamatta. Nimenannosta tehdään harvoin valituksia ja kun toiminnan luonne kerrotaan valittajille, he useimmiten varmistuvat sen tarpeellisuudesta. Paikalliset järjestöt, joita on yli 300, ovat yhdistyneet kansalliseen kattojärjestöön (National Association of Victim Support Schemes, NAVSS). Näin tehdessään ne ovat sitoutuneet hyväksyttyihin toimintasääntöihin. Valtiovalta on aivan hiljattain ensimmäistä kertaa myöntänyt varoja paikallisten järjestöjen kustannuksiin. Järjestöt saavat varat osoitettuaan, että niillä on valmiudet hyvän palvelun tuottamiseen. Kansallinen kattojärjestö (NAVSS) tuottaa palveluja, informaatiota, julkistaa toimintaa ja neuvottelee valtiovallan kanssa. Victims Support Schemes ja National Association eivät osallistu julkiseen keskusteluun rikoksiin syyllistyneiden rangaistuksista tai heidän kohtelustaan. Tämä siirtäisi huomion pois rikosuhreista ja heidän tarpeistaan. Rikoksentekijä tulee esiin vain korvauskysymyksissä. Järjestöt tosin seuraavat kiinteästi myös rikosuhrien ja syyllisten välisen sovittelutoiminnan kehitystä (Victim/offender mediation).